Kalle Pahajoki

Kaldoaivi Ultra Trail 57km polkujuoksumatka juostiin lauantaina 29.7 pilvisessä ja sateisessa säässä. Järjestelyt olivat jälleen ensiluokkaiset ja kisa meni omalta kohdalta lähes niin hyvin kuin uskalsi toivoa. Maalissa olin loppuajalla 9:32:12. Kirjoitan kisakokemuksista laittaakseni ylös oppeja itselle seuraavia kisoja varten ja jakaakseni tietoa muille Kaldoaivi Ultra Trail- juoksumatkoista kiinnostuneille.

Majoituin Teslan Model Y:n takakontissa Utsjoen Lapinkylä Campingissa, n. 3km etäisyydellä kisan maalista joka sijaitsi Holiday Village Vallessa. Sijainti on erinomainen kisalogistisesti, ja sitä voi suositella Kaldoaivi Ultra Trail kisaajille. Sähköautolla liikkeellä oleville kisaajille voin suositella Aurora Holidaysin latausmahdollisuutta, vajaa 10km Utsjoelta Nuorgamiin päin. Lataus 22kw laturilla sisältyy ruokailun hintaan, ja KUT-kisaajat saivat vielä alennuksen ruoista. Perjantain pastatankkaus olikin miellyttävä tehdä Aurora Holidaysin pitäjien kanssa rupatellen Teslan ladatessa ilmaisia kilowattitunteja pihalla.

Perjantaina suuntasin nukkumaan jo 22.30 ja uni tuli herkästi johtuen edellisen yön lyhyistä unista. Silti Heräsin n. 02.00 ilmeisesti jännitykseen. Huomasin samalla, että Tesla oli kerännyt reilusti kosteutta sisäänsä. Pyöritin ilmastointia kunnes kosteus oli poistunut ja yritin jatkaa unia, mutta se ei onnistunut. Kuuntelin hetken äänikirjaa ja n. 03.00 kävin uudestaan nukkumaan.

Kännykkä soi klo 06.00. Vedin kisavaatteet päälle ja virittelin Jetboil Sumon tulille. Keitin kofeiini- ja nestetankkausta varten n. 5 pötköä maitojauhe-sokeri-pikakahvia reiluun puoleen litraan vettä ja rupesin hörppimään sitä. Kiireettömästä aamukahvihetkestä ei tingitä. Aamupalana toimi erinomaisesti muutama paahtoleipä ja pursotettava kaakao-hasselpähkinälevite. Viimeiset hiilarit vielä koneeseen maltodekstriini-elektrolyyttijuomalla ja suuntasin sähköpotkulaudalla kohti Holiday Village Vallea, josta kyyti juoksukisan lähtöön tapahtui.

Pikku hiljaa jännittyneiden kisaajien määrä Vallen pihalla kasvoi. Bussia alettiin lastata aikataulun mukaisesti 8.40 ja liikkeelle päästiin yhdeksän jälkeen. Uulan säästön pihalta kerättiin mukaan hieman lisää osallistujia, jonka jälkeen bussi suuntasi kohti Mieraslompoloa. Bussissa saattoi kuulla hermostunutta jutustelua, osa (myös itse) istui jännittyneenä omissa oloissaan.

Mieraslompolossa olimme n. 9.30 joten aikaa olivielä hyvin. Tien varressa oli autoja molemmin puolin, lähtö oli pienellä aukealla metsässä muutaman kymmenen metrin päässä tiestä. Kaiuttimet soittivat vaihtelevaa soittolistaa Bomfunk MC’sistä Janne Tulkin Unten erämaahan. MTB 57km- matkan polkijat säätivät pyöriään, juoksijat venyttelivät ja paikan täytti jännittynyt puheensorina.

Hetki ennen lähtöä juontaja aloitti tunnelman nostatuksen Käärijän Cha Cha Cha:lla. Yhteiskuvan jälkeen polkijat lähetettiin matkaan 10.00, jonka jälkeen juoksijat saivat lähtövuoron 10.10.

Olin jättäytynyt joukon hännille lähdin tekemään alun nousua suunnitelmien mukaan kävellen. Ensimmäisen muutaman kilometrin matkalla katselin hieman huolestuneena, kun sykkeet nousivat 140-150 tuntumaan. Toki mentiin koko ajan ylämäkeen, mutta vielä rauhalliseen tahtiin kävellen. Ei tuntunut pahalta, mutta sykkeet eivät olleet missään nimessä kovin normaalit. En kuitenkaan huolestunut, merkkasin ne nousun ja alkujännityksen piikkiin ja jatkoin suunnitelman mukaan rauhakseltaan.

Kuljin lopulta ensimmäiset 6 kilometria parin vanhemman rouvan mukana, joilla oli paljon kokemusta ultramatkoilta. Kun maasto alkoi tasoittua, itsellä menohalut ylittivät kuitenkin seurueen vauhdin ja toivotin heille onnea ja lähdin etenemään juosten.

Varoin nostamasta vauhtia paljoa yli 8min/km tahtiin. Pidin huolta, että tankkasin energiaa ja join säännöllisesti. Karkkia n. 30 minuutin välein ja joka tasatunti jotain isompaa, kuten geeli tai Snickers.

Pikku hiljaa sykkeet alkoivat normalisoitua ja alun nousun jälkeen matka taittui niin mukavasti, että kolmen tunnin kohdalla huomasin n. 1/3-osa matkassa olevan ensimmäisen ylityksen lähestyvän hyvää tahtia. Ennen ensimmäistä isoa ylitystä moikkasin jo perinteeksi muodostuneen poromiehen, joka on retkituolissa kannustamassa kisaajia kyltin kera, joka tarjoaa naisille ilmaisen saunan (”Ladys Free Sauna”). Huumori on hieman vanhentunutta, mutta kyllä kannustus aina kelpaa.

Virtaama oli joessa pienempi kuin viime vuonna, ja ylitys meni ilman isompia ongelmia. Märillä kengillä lähdin etenemään kohti seuraavaa ylitystä. Olin loukannut vasemman isovarpaani muutamaa viikkoa aiemmin. Verta tuli ihan reilusti ja kynsi on mustana. Haaveri oli mm. estänyt viimeisen pitkän harjoituksen juoksemisen. Märillä sukilla tuota isovarvasta alkoi yhtäkkiä painaa eteneminen. Jatkoin kuitenkin eteenpäin ilman isoa huolta, luotin että enimpien vesien hölskyessä pois tilanne asettuisi. Ja niin se asettuikin.

Juoksin kisan VJ Ultra 2-polkujuoksukengillä. Kengät olivat erinomaiset kahlaamiseen ja loikkimiseen märillä ja liukkailla kivillä, mutta veden poistuminen ja kuivuminen eivät ole niiden valtti. Käytännössä kengät kyllä kuitenkin kuivuivat juostavaan kuntoon melko nopeasti, edes useita vesistönylityksiä sisältävään kisaan tämä ei ole mitenkään ratkaiseva heikkous.

Kisasuunnitelma sanoi, että tässä kohtaa pitäisi kiristää vauhtia. Kuitenkin reittiprofiili vaihtui tasaisesta lievän kohoavaksi ja sade ja kahlaamiset olivat vieneet lämpöä kropasta. Voi olla, että energian tankkausrytmikin meni ylityksissä sekaisin. Siksi päätin muuttaa suunnitelmaa niin, että yritin pitää vauhdin huoltoon saakka edes samana kuin 6-19km välillä, ja katsoa huollon jälkeen, vieläkö riittää panoksia tahdin kiristämiseen.

Pari kilometriä viimeisestä ylityksestä tajusin, että olin unohtanut täyttää vesipullot. Tilanne ei ollut erityisen huono, olin ollut koko matkan erinomaisesti nesteytyksen tasalla ja vettä oli vielä muutama suullinen. Matkaa huoltoon oli kuitenkin 13km, hyvinkin pari tuntia. En vaipunut epätoivoon, mutta kiroilin kyllä itsekseni. Ei auttanut muu, kuin jatkaa ja toivoa, että hyvä nesteytys tähän saakka riittäisi huoltoon asti. Kaldoaivissa on myös useita pieniä jokia ja isoja puroja, joista vettä uskaltaa juoda. En muistanut, osuuko niitä reitille ennen Skalluvaaraa, mutta sitäkin sopi toivoa.

Jatkoin etenemistä, ja ohitin yhden juoksijan, jolle toivotin tsempit. Hetken päästä vastaan tuli kuin tulikin joki/puro, ei iso, mutta riittävän virtaava, että päätin täyttää pullot. Kivillä kyyristellessä ohitettu kisaaja sai minut taas kiinni. Kerroin mokasta vesistönylityksessä ja juoksija myönsi että hänelläkin oli vesi jo aika vähissä ja vedensuodatin unohtui pois kisarepusta. Kerroin, että itse olen aiemmilla kerroilla juonut myös pienemmistä Kaldoaivin puroista ja joista ilman mitään vatsaongelmia, ja toinenkin juoksija päätti täyttää vesivarastojaan.

Tämä kesä on ollut Kaldoaivissa kuiva (vaikka itse juoksupäivä ei kuiva ollutkaan). Silti 57km matkalla osui kolmen ison ylityksen lisäksi ainakin kaksi muuta puroa/jokea, joista vettä uskaltaa täyttää. Yksi oli muistaakseni n. 15-16km kohdalla, eli jo lähellä isoja ylityksiä. Toinen taisi olla tämä oman juoksuni pelastanut joki 28 ja 29km välillä.

Päädyimme lopulta juoksemaan muutaman kilometrin samaa matkaa, mikä piristi märkien kenkien ja sateen laskemaa mielialaa. Lopulta kiristin vauhtia ennen Skalluvaaraa alkavien soiden alkaessa ja jatkoin matkaa itsekseni. Suot eivät tarjoilleet samanlaista mutakylpyä kuin viime vuonna, mutta pitivät silti huolen, että kengät tai sukat eivät pääseet kuivamaan ennen huoltoa.

Nousu Skalluvaaraan ja huoltoon alkoi jo tuntua loputtoman pitkältä, mutta viimein olin tarjoilupöydän äärellä. Pidin pitkän huollon, 20 minuuttia. Ensimmäiset 5 minuuttia luultavasti kauhoin vain sipsiä suuhun, ja välillä suolakurkun. Söin myös puolikkaan banaanin. Huollon kruunasi kuitenkin kaksi kuppia kahvia, joka oli tauon ehdoton kohokohta. Luultavasti puolet huoltotauosta meni sukkien vaihtoon. Kompressiosukat on hankala pukea ja riisua lenkin alussakin, saatikka sitten hieman kohmeisena jalat litimärkänä. Kuivasin nopeasti jalat (ja taisin unohtaa jalkarätin huoltorakennuksen pihaan) ja katsoin, että mitään ongelmia ei ollut. Sen jälkeen taistelu kuivan sukan vetämiseksi jalkaan. Ja sama toiselle jalalle. Lopuksi toinen kuppi kahvia naamariin ja kohti Palopään nousua.

Jalka nousi taas keyyemmin tauon, tankkauksen ja kuivien sukkien ansiosta. Laskettelin hieman alas tietä pitkin, kunnes tultiin reiälle aidassa, josta puikahdetaan nousuun kohti Palopään huippua. En edes haaveillut juoksevani nousua, vaan kävelin ja kaivoin samalla Airpodit korviin ja laitoin musiikkia soimaan. Maisema karuuntui hyvää vauhtia kun nousu jatkui, ja tuuli alkoi todella tuivertaa. Vaikka nousu oli pitkä, se oli yksinäisyydessään ja karuudessaan reitin huippukohtia.

Lopulta olin huipulla, ja yhtäkkiä loiva laskettelu alamäkeen tuntuikin helpolta. Jalat olivat kuivemmat kuin moneen moneen tuntiin ja maha täynnä. Korvissa soi musiikki. Jossain Ailikkaan rinteillä hyvin rullaava juoksu ja korvanapeissa soiva Alicia Keys laukaisivat yllättäen koko vartalon läpi huuhtovan täydellisen kiitollisuuden kokemuksen joka kesti hyvinkin minuutin. Huomasin kyynelten virtaavan alas poskia. Juosta voi missä tahansa, näitä kokemuksia erämaasta lähdetään hakemaan.

Tiesin silti, että vaikka mennään alamäkeä, viimeiset 8-10km tuntuvat pitkällä maastopyörälläkin, joten ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa. Nautin hyvästä kulkemisesta ja annoin jalkojen viedä. Pari kilometriä ennen käännöstä asfaltille ja Utsjoelle tuli ohi maastopyöräilijä, joka yhtäkkiä hidasti rinnalle. Sehän oli tuttu, jonka kanssa olin viime vuonna ollut samassa mökissä. Kovassa säässä oli tekemässä hirmuista aikaparannusta. Toivotin tsempit loppuun ja olin salaa tyytyväinen, että juuri tuossa kohdassa juoksu oli tuntunut erittäin kevyeltä. Jonnet eivät muista Spriten 1990-luvun kampanjaa ”Image is nothing, thirst is everything”. Tässä tapauksessa jano ei haitannut, kunhan juoksu näyttää kevyeltä.

Jyrkin lasku ennen asfalttia oli jo täyttä tuskaa. Väsyneet etureidet eivät halunneet tehdä jarrutustyötä ja laskeutuminen oli hyvin epätaloudellista. Lopulta olin kuitenkin asfaltilla. Jäljellä viisi kilometria. Ensimmäiset kaksi niistä rullasivat vielä helpon juoksualustan siivittämänä hyvin. Sen jälkeen maalin lähestyminen antoi ilmeisesti aivoille luvan alkaa hidastamaan, koska askel kangistui ja tahti hidastui. Hitaasti mutta varmasti ohitin Utsjoen kylän, tullin ja sillan Norjan puolelle. Viimeisen 500m matkalla vastasin vielä vaimon huolestuneeseen viestiin, että kunnossa ollaan ja kohta maalissa, ja sitten lasketeltiinkin hiekkatietä kohti Holiday Village Vallea.

Maalissa irtosi pieni tuuletus ja finisher-kuvassa hymyili paljon iloisempi tyyppi kuin viime vuoden pyörämatkan jälkeen. Varmasti ensimmäinen ultrajuoksu oli jännittänyt enemmän, ja apinan tippuminen selästä tuntui kertakaikkisen hyvältä.

Maalissa oli tarkoitus käydä saunassa ja olin varannut maalikassiin pari ykkösoluttakin. Kuitenkin sauna oli sen verran pieni tynnyrisauna, ja huoltokassi vettynyt päivän aikana läpi, että päätin vain mennä suihkuun leirintäalueelle. Illan päätteeksi ajelin vielä Sodankylän eteläpuolelle puskaparkkiin, jotta seuraavan päivän kotimatka olisi edes sen verran lyhyempi.

Mitä oppeja ammentaisin ensimmäisestä ultrajuoksusta yleensä, ja Kaldoaivi Ultra Trail 57km matkasta erityisesti?

Juoksusauvat

Kisasin ilman juoksusauvoja koska en omista sellasia, enkä ollut niillä harjoitellut. Päätös tuntui järkevältä kisan jälkeenkin. Garmin näytti kisareitille yli 800 nousumetriä, kisajärjestäjä kertoo niitä olevan n. 650m. Nousua on siis maltillisesti, mikä vähentää sauvojen tuomaa hyötyä. Voi kyllä olla, että sauvoista olisi ollut hyötyä ylityksissä. Ja taatusti niistä olisi ollut hyötyä viimeisessä nousussa Palopäälle (ja sieltä laskussa). Mutta yleisesti ottaen kisaprofiili on sellainen, että en juuri kaivannut sauvoja. Hyvä vaihtoehto voisi olla sauvojen ottaminen käyttöön huollosta Skalluvaarassa. Mitään drop bageja sinne ei saa, mutta käsittääkseni oma huolto on sallittu.

Kisasuunnitelma

Kisa lähtee pitkällä nousulla erämaahan. Se antaa hyvän mahdollisuuden lämmitellä kävellen, jos ei sitä ole tehnyt etukäteen. Kuitenkin reitin tasaantuessa heti alkumatkasta on parhaat etenemismaastot. Jos siis tuntee omat kykynsä ja osaa jakaa voimia, parhaat vauhdit saa ensimmäisellä kolmanneksella. Vesistöjen jälkeen alkaa hienoinen nousu ja ennen Skalluvaaraa tulee soita. Vaikka nousumetrit ovat maltilliset tällä reitillä, tälle välille tarvitsee olla potkua reisissä, että kykenee pitämään yllä hyvää vauhtia. Huollon jälkeen Palopään nousu on pitkä ja rankka, mutta yhtä pitkä on sen jälkeen myös lasku alas Utsjoelle ja Valleen. Hyvissä voimissa oleva voi vielä ottaa siellä nopeita kilometrejä.

Vaikka nousumetrejä on maltillisesti, muta ja vesistöt tuovat oman haasteensa. Erämaassa mennään. Reittiä ei tarvitse pelätä, mutta ei myöskään aliarvioida. Jos uskot selviäväsi matkasta ja metreistä, selviät kyllä Kaldoaivissa.

Ylitykset

Omia kenkiä kannattaa kokeilla märkinä. Puroon tai järveen juoksu kesken lenkin on hyvä simulaatio sille, miten ne toimivat ylitystilanteessa. Ylityksiä ei tarvitse pelätä, parhaiten toimii päättäväinen asenne. Kannattaa valita hyvä reitti, mutta liikaa ei pidä arpoa. Loppujen lopuksi ei ole iso ero, kastuuko pohkeiden vai reisien puoliväliin. Virtaukseltaan toinen ylitys kolmesta oli haastavin. GoPro kädessä siinä tuli jopa horjuttua hieman ja hetken uskoin ottavani kokovartalokastautumisen.

Majoitukset

Majoitus Lapinkylä Campingissa toimi hyvin, varsinkin kun mukana oli sähköpotkulauta joten ei tarvinnut kävellä kisan jälkeistä 3km takaisin leirintäalueelle. Jos lähden vielä kisaamaan Kaldoaiviin, yritän varmasti varata mökin Vallesta, ihan että kerrankin pääsisi juomaan rauhassa pari kisaolutta ja nauttimaan maalialueen tunnelmasta. Kuljetukset kisassa toimivat hyvin, joten mikä tahansa majoitus, josta pääsee järkevästi kulkemaan Nuorgamin K-kaupalle tai Valleen on ihan ok vaihtoehto. Aurora Holidays oli hieno paikka, ja varsinkin sähköautoilijalle sitä uskaltaa suositella. Vallen piha menee helposti tukkoon, jos sinne saapuu omalla autolla, ja virallisesta parkista ei saa autoa ulos ennen puolta yötä, mutta kyllä sinnekin jokunen kauempaa tuleva aina mahtuu.