Juoksusta on julkaistu video kanavalleni, joka näyttää kuvina sen, mitä tässä raportissa kerrotaan sanoina. Jos meno kiinnostaa, laita kanava seurantaan.
Siirtymä ja valmistelut
Tein alkukuusta videon kisasuunnitelmasta. Tällä hetkellä se löytyy julkisena vain videomuodossa, mutta aion tuoda kisasuunnitelman myös tänne blogiin täydennettynä opeilla, joita ammensin itse juoksusta. Se tulee olemaan resurssi itselleni ja kaikille muille, jotka ovat lähdössä juoksemaan Karhunkierroksen 83km tai 166km matkoja tulevina vuosina.
Pakkailin suunnitelman mukaiset dropbagit ja kisaliivin alkuviikosta. Torstaina auto starttasi heti aamusta kohti Rukaa. Vaimo lähti huoltamaan ja kuskiksi, jotta voisin keskittyä lepoon ja palautumiseen, joten itse sain harvinaista herkkua eli istua matkustajana autokyydissä.
Vielä vuosi sitten olisin saattanut kirjoitella jotain siitä, miten matka taittuu sähköautolla. Nyt se tuntuisi yhtä tyhmältä, kuin kertoa, miten matka taittuu bensa-autolla, joten todettakoon vain että välitankkaukset ihmisille otettiin Kuopion Ikeassa (jossa hyvä kasvisruoka!) ja Kuusamon Hesburgerissa (jossa vegaaniset ateriat ovat edullisia ja hyvänmakuisia).
Rukalla olimme hakemassa dropbageja 19-20 välillä ja mökillä kahdeksan maissa illalla. Pakkasin tavarat omista pusseista dropbageihin ja tein viime välppäykset liiviin (jossa yhteydessä onnistuin ilmeisesti hävittämään sieltä 5 pussia Noshtia). Melatoniinia otin n. 20.30.
Kun kaikki oli valmista, kömmin sänkyyn ja nukahdin ennen kymmentä. Heräsin ilman kelloa 5.29 virkeänä.
Garmin kuvaa unta seuraavasti:
Aamupala ja kisakylä
Oma arvio unesta oli, että se oli hieman levotonta, mutta täysin riittävää laadullisesti ja määrällisesti. Kun muu mökki vielä uinui, keitin kahvit ja aloin mutustella aamupalaksi jo standardiksi muodostunutta paahtoleipä ja vegaanista maapähkinäsuklaalevitettä (eli ”vegaanista nutellaa”). Söin myös pari leipää vaimon edellisenä iltana valmistamalla porotahnalla.
Kahvia join kolme kuppia. Viimeistä kuppia hiippailin juomaan etuterassille ajatuksena testata samalla kamera. Meinasin jo saada sätkyn, kun kamera ilmoittikin, että ei muistikorttia ja sammutti itsensä.
Kuvasin jo videon kännykällä, jossa tunnustan että nyt ei ole kameraan muistikorttia. Vaimo lupasi hakea kortin Kuusamosta ja tuoda sen Oulangan huoltoon. Jokin tilanteessa häiritsi.
Mietin, että olen jo kerran tehnyt tämän virheen ja olen varma, että en tehnyt sitä toiste. Katsoin kameraan ja kappas, siellä se muistikortti oli. Otin sen ulos, puhalsin kontakteihin (kuten ennen vanhaan NES-pelikasetteihin!) ja laitoin takaisin. Ja niin vain alkoi kamera toimia.
Viimein kaikki oli taas hyvin!
Draaman jälkeen katsoin tavarat kasaan ja seitsemältä lähdimme kohti Rukan kävelykeskustaa ja lähtöviivaa. Tapoin aikaa ottamalla aurinkoa, tankkaamalla nestettä ja käymällä kolmesti(!) vessassa tyhjentämässä rakkoa ennen lähtöä.
Liikkeelle ja Konttaisen huolto
Sitten lähtölaskenta pääsi nollaan ja massat lähtivät vyörymään karsinasta kohti Rukan huippua. Olo ei ollut oikeastaan edes jännittynyt. Tiesin että kunto ei ole edes siellä, missä oltiin huhtikuussa, mutta olin tyytyväinen: kaikki näytti olevan kunnossa, päivästä oli tulossa hieno ja fiilis oli pitkästä aikaa hyvä ja optimistinen. Enempää ei tässä tilanteessa voinut vaatia.
Rukan huipulle edettiin kävellen, sen jälkeen alamäissä pääsi jo vähän juoksemaan. Letka hajosi nopeasti niin, että välillä tuntui että olen ylhäisessä yksinäisyydessä.
Sykkeet olivat mäissä korkeat, mutta ajattelin että se on alkujännitystä. Osuus Konttaisen huoltoon on kisan jyrkin, mutta se meni rauhallisesti edeten oikeastaan huomaamatta. Ennen huoltoa kuljin taas pitkät pätkät letkassa.
Konttaisen huollossa meni lopulta melkein 10 minuuttia. Osa aikaa meni kuvaukseen, mutta tämä aloitti trendin, jossa huollot venyivät joka kerta liian pitkiksi.
Konttainen – Basecamp
Konttaisen huollosta kiivettiin taas, mutta sen mäen jälkein alkoi kisan nopein osuus. Menin jossain kohtaa taas hyvän matkaa letkassa tai muutaman juoksijan porukassa, mutta pian olin taas juoksemassa itsekseni. Lämpö alkoi pikkuhiljaa tuntua.
Hirveästi kerrottavaa Konttainen – Basecamp välillä ei ole. Basecampin huoltoon tullessa olin jo reilusti janoinen, ja korvasin nestehukkaa, vaikka 4h 22min kohdalla olin jo juonut 4×0,5l lötköä. Tässä kohtaa olisi pitänyt oivaltaa nostaa juomistahtia reilusti, mutta en sitä tehnyt.
Basecampin huollossa huomasin, että olin tehnyt pakkausvirheen ja Noshtin korkeaenergistä jauhetta puuttui 4 pussia. En oikeastaan säikähtänyt tästä, koska minulla oli varaenergiaa, mm. geelejä ja Snickers-patukoita. Söin huollossa hieman enemmän kuin olisin ilman tätä virhettä ja otin pari banaaninpuolikasta taskuun ja täytin juomakupin puolilleen suklaapalloja.
Basecamp – Oulanka
Basecampin huollosta poistuin 17 minuutin huollon jälkeen. Olin suunnitellut vaihtavani sukat, mutta en sitä lopulta tehnyt, koska tuntui että aikaa meni hukkaan niin paljon, ja mitään paikkaa jossa istua, ei oikein löytynyt. Jälkikäteen ajatellen tämä oli virhe.
Basecampista tultiin pienen Karhunkierroksen maisemiin, jotka olivat itselle tuttuja. Polut olivat edelleen hyvin juostavia, kunnes Jyrävän jälkeen alkoi tulla enemmän teknistä pätkää.
Kitkajoen varressa kuljetaan hyvän matkaa aivan joen rantaa. Tässä tapasin kokeneen juoksijan, jolla oli plakkarissa niin UTTF-liivi kuin UTMB:n läpäisy. En ollut ilmeisesti ainut, kenellä oli haasteita, koska hän totesi, että tänään ei ole hänen päivänsä, eikä luultavasti aio jatkaa matkaa edes Hautajärvelle saakka. Jutusteltiin tovi, ja kerroin virheestä pakkaamisessa. Kanssajuoksija tarjosi hieman kokkareista noshtia, jota ei kokenut enää tarvitsevansa. Kiitin vuolaasti ja laitoin yhden pussin Noshtia pulloon ja toisen reppuun.
Miksi en laittanut molempia pusseja suoraan pulloihin? Mene ja tiedä. Toinen on vieläkin juoksurepussa.
Ensimmäisen kerran olin huomannut jotain outoa 26km kohdalla, Aallokkokosken ja Jyrävän välissä. VJ:n Ultra 2-kengät tuntuivat hankaavan oikean jalan kehräsluuhun kipeyttäen sitä. Kitkajoen varressa kipu jo koveni, mutta ei vielä vaikuttanut vauhtiin.
Kun poistuin Kitkakoen varresta 38km paikkeilla ja alkoi reittiprofiilin keskiosaa dominoiva kiipeäminen, kipeytyminen kiihtyi, samoin kuin kuumuuden aiheuttamat vaikdeut. Nousu ja tekninen maasto pahensi kehräsluun hankausta ja askel alkoi jo näyttää selkeitä toispuoleisuuden, ”klenkkaamisen”, merkkejä.
Pistin ”Fast Running” soittolistan soimaan, että saisin vauhtia pidettyä yllä. Vauhti pysyi tyydyttävänä, mutta lämpökuorma nousi ja jalka kipeytyi. Join tuntemattomasta purosta ja kulmakkojärvestä, josta täytin myös yhden pullon. En tiedä miksi en kastellut päätä ja vaatteita ja täyttänyt enemmän pulloja. Pystyin pitämään vielä itselle kelvollisia vauhteja, mutta reitin keskikohdan teknisillä ja mäkisillä pätkillä poltin luultavasti kynttilää molemmista päistä.
Aloin jo odottelemaan Oulankaa, ja kun maasto helpottui (muistin hämärästi lukeneeni ”rollaattoribaanasta” ennen Oulankaa), sain vauhtia jopa nostettua. Matka taittui kuitenkin hitaasti. Tässä kohtaa odottelu kostautui, koska en enää syönyt enkä juonut tarpeeksi. Matka taittui tuskallisen hitaasti ja teknistä maastoa tuli aina rollaattoribaanan jälkeen. Pahimmat mutakahluut otettiin myös ennen Oulankaa.
Tulin siis Oulangan huoltoon pahasti jäljessä omaa aikataulua, väsyneenä ja kuivana. Itkosen videolta minut voi bongata saapumassa huoltoon juuri kun lähtö kajahtaa.
Tiesin, että en aio lopettaa. Sanoin sen heti vaimolle. Olin silti aivan kuitti tässä kohtaa.
Minä keskityin ensin jalkojen paikkaamiseen ja sukkien vetämiseen. Sillä välin vaimo haki minulle keiton, täytti juomapullot seuraavalle legille (ja valmiiksi pulloja odottamaan paluumatkaa) ja huolehti että kaikki muukin on kunnossa. Tämän kaiken hän hoiti teholla, josta voisi luulla, että vaimolla on useammankin pitkän ultran huoltokokemusta. En pysty sanoin kuvaamaan sitä kiitollisuuden tunnetta, joka tästä kaikesta rintaani nousi.
Oulanka – Hautajärvi
Lopulta olin keiton, kahvin, kolan, sipsien ja levon jälkeen valmis jatkamaan matkaa. Oulangan huollossa meni 32 minuuttia, johon olen olosuhteisiin nähden tyytyväinen.
Lähdin vielä juoksemaan Oulangasta. Maastot suosivat sitä ensimmäiset 5-8km. Tällä osuudella sain kiinni juoksijan, jonka strategia oli sauvakävellä kisa alusta loppuun. Kaveri oli läpäissyt ilmeisesti samankaltaisella strategialla mm. NUTS 300:n. Juoksu alkoi jo painaa, joten lähdin hänen peräänsä. Hillittömän tarkasti kaverin tahti pysyi 12min/km eli 5km/h vauhdissa. Menimme valtaosan etappia peräkanaa, ja molemmille oli mieluisaa jutella välillä jonkun kanssa.
Alkoi kuitenkin käydä selväksi, että 12min/km tahdilla cutoffiin klo 01:00 ehtiminen Hautajärvellä menisi hyvin tiukalle. Jossain kohtaa otin parin kilometrin yrityksen juosta, jossa kaveri jäi taakse sauvakävelemään. Mutta aivan kuten ennustin hänet jättäessäni, hän otti minut lopulta kiinni. Menimme taas peräkanaa.
Täsmälleen 10km ennen hautajärveä oli itsellä kuitenkin johtopäätösten teon aika. Tahtia olisi kiristettävä hienoisesti, jos meinaisimme ehtiä saamaan energiat ja kamppeet ulos huollosta ennen cutoffia 01.00. Kaveri kiristi vauhtia, ei paljon, mutta ehkä 11:45min/km. Itse totesin, että kyllä tämä oli tässä. Vaikka pääsisin ajoissa huoltoon ja saisin energiat ja varusteet ulos ja pääsisin paluumatkalle, ei näillä jaloilla enää kyllä mennä maaliin saakka.
Aloin kuvailla videoita rauhassa, kun kiirettä ei enää ollut. Tsemppailin 83km menijöitä, jotka tsemppailivat minua. Tästä viimeisestä 10km:stä löytyy paljon materiaalia videolla, eli jos se kiinnostaa, katso video.
Ennen Hautajärveä alkoi jo tulla kylmä shortseissa ja ohuessa juoksupaidassa. Vastaantulijat ja pari takaa ohittanutta kyselivätkin, että pärjäänkö maaliin. Ei minulla hätää ollut. Pystyn silti ymmärtämään, miksi 55km ja 83km juoksijat ovat olleet matkalla kylmähorkassa.
On aika erikoista, miten samalle matkalle mahtuu niin täysin erilaista säätä: hellettä ja (ei ehkä tänä vuonna pakkasta, mutta) todella kylmää. Tämä on syytä ottaa huomioon jos lähtee päivällä, mutta juoksee myös yöllä.
Hautajärvellä vaimo poimi minut autoon, ja ajelimme rauhakseltaan mökille. Matkalla näimme kymmeniä jäniksiä, teeriä sekä hirven (ja tietysti poroja). Teslan nähdessään. Talvikarvan vaihto oli jäniksillä vielä täysin kesken ja enimmäkseen valkoisena ne erottuivat selvästi. Jo sunnuntaina jänikset alkoivat olla enimmäkseen ruskeita.
Jossain kohtaa vasemman jalan alle oli ilmestynyt iso rakko päkiän kohdalle. Oikean jalan alla oli pientä alkua, mutta ei vastaassa mittakaavassa. Epäilen, että oikean jalan kehräsluun vaiva ja sen varominen johti vasemman jalan isompaan rasitukseen ja sitä kautta mm. rakkoon.
Kaikesta huolimatta fiilis oli Hautajärvellä ja mökillä täynnä kiitollisuutta. Olin jo voittanut suuren määrän vastoinkäymisiä, kun lähdin hyvällä fiiliksellä lähtöviivalta kisaan. Kamppailin lähes koko matkan haasteiden kanssa, mutta en kertaakaan antanut niiden masentaa. Tein kyllä virheitä, mutta niistä voi oppia. Maaliin saakka ei olisi perjantaina ollut asiaa, joten sisäinen rauha DNF:n kanssa oli tehty jo ennen Hautajärveä.
Autossa lupasin vaimolle, että ainakaan ihan heti en mene ilmoittautumaan uudestaan tähän kisaan, koska en ole varma, haluanko edes tulla takaisin. Jo yön yli mieli alkoi muuttua, ja kun sunnuntaina kotimatkalla vaimo varasi jo ensi vuodelle saman mökin, jossa majoituimme, mutta tällä kertaa koko viikoksi.
Ensi vuonna mennään sitten päätyyn saakka.
PS. Kanavalle on tulossa piakkoin videota, jossa analysoin tarkemmin kisan onnistumisia ja epäonnistumisia sekä annan vinkkejä ensikertalaisille. Tulen sen jälkeen esittämään saman informaation myös tällä blogissa.
Vastaa